Lomat on lusittu Teneriffan auringon alla, ja on aika parin kuukauden loppurutistukseen. Opinnot loppuvat huhtikuun loppuun (yllättävää meille luokanopettajaopiskelijoille!), joten hurjasti ei ole enää toisen vuoden opintoja jäljellä :)
Siirrytään kuitenkin käsittelemään postauksen otsikkoa eli harjoitteluamme. Kuusi viikkoa hurahti hurjan nopeasti. Alun jännityksen lauettua päivät alkoivat sujumaan hyvällä rutiinilla. Viikkoihin sisältyi onnen, surun ja epäonistumisen tunteita, jotka kaikki ohjasivat omalla tavalla meitä rakentamaan omaa opettajuuttamme. Tietenkään tässä ei vielä valmiita opettajia olla, mutta suunta on oikea :)
Tuntien suunnitteluun sai vierähtämään niin paljon aikaa kuin itse halusi. Varsinkin jos tunneille teki itse materiaaleja, sai suunnitteluun ja valmistamiseen hurahtamaan koko päivän. Ymmärrys siitä, ettei opettajana oleminen ole pelkkää opetusta vahvistui miljoonakertaisesti. Suunnittelu, valmistelut, mahdolliset ongelmatilanteet, ajankäyttö ja paljon, paljon muuta tuli ottaa huomioon... Tuntien pitäminen ei lopulta jännittänytkään niin paljon kuin itse kuvitteli: Opettaminen vei mennessään eikä tuntia seuraavia harjoittelijoita tai opettajaa muistanut oikeastaan ollenkaan.
Harjoittelu antoi realistisen, mutta positiivisen katsauksen opettajan työhön. Kaikki ei mene aina kuten haluaisi, jokainen päivä ei ole pelkkää juhlaa ja naurua, oppilailta oppii paljon uusia ja mahtavia asioita jne... Niin ja tärkein ohje tietenkin on se, että kaikesta selviää, kunhan vain yrittää parhaansa :)
Jo kuuden viikon aikana ehti tottua harjoittelun arkeen ja tutustua ihmeellisen hyvin harjoitteluluokan oppilaisiin. Itkukin meinasi tirahtaa kuuden viikon viimeisenä päivänä! Toki huomasi myös, kuinka tärkeää oppilaiden tunteminen oikeasti opettajalle on - ensimmäisillä viikoilla nimetkään eivät vielä olleet aina mielessä, saati sitten kunkin oppilaan yksilölliset tarpeet ja oppimistavat. Kuusi viikkoakin on oppilaiden tuntemuksen kannalta hyvin lyhyt aika, sillä vielä viimeisillä tunneilla moni oppilas yllätti yhtäkkisellä innokkuudellaan tai päinvastoin kielteisillä asenteillaan jotain tiettyä opiskelutapaa kohtaan.
Harjoittelun aikana oli ihana kokeilla erilaisia opetustapoja ja myöskin nähdä monenlaisia opettamistyylejä niin harjoittelijakavereilla kuin luokkien oikeillakin opettajilla. Harjoitteluraportinkaan kirjoittaminen ei tuntunut niin haastavalta työltä, koska kerrottavaa ja pohdittavaa olisi harjoittelun jälkeen ollut vaikka muilla jakaa!
Yksi tärkeimmistä anneista harjoittelussa oli uudenlaisen innokkuuden löytäminen yliopisto-opiskeluun. Vaikka opiskelu on suurimmalta osaltaan mukavaa, tuntuu se välillä karkaavan liian kauas todellisesta kouluelämästä. Harjoittelun aikana muistui taas kirkkaasti mieleen, miksi alunperin opettajaksi haluttiin ja kuinka paljon sitä haluaa edelleen!
Jonna ja Laura
Jo kuuden viikon aikana ehti tottua harjoittelun arkeen ja tutustua ihmeellisen hyvin harjoitteluluokan oppilaisiin. Itkukin meinasi tirahtaa kuuden viikon viimeisenä päivänä! Toki huomasi myös, kuinka tärkeää oppilaiden tunteminen oikeasti opettajalle on - ensimmäisillä viikoilla nimetkään eivät vielä olleet aina mielessä, saati sitten kunkin oppilaan yksilölliset tarpeet ja oppimistavat. Kuusi viikkoakin on oppilaiden tuntemuksen kannalta hyvin lyhyt aika, sillä vielä viimeisillä tunneilla moni oppilas yllätti yhtäkkisellä innokkuudellaan tai päinvastoin kielteisillä asenteillaan jotain tiettyä opiskelutapaa kohtaan.
Harjoittelun aikana oli ihana kokeilla erilaisia opetustapoja ja myöskin nähdä monenlaisia opettamistyylejä niin harjoittelijakavereilla kuin luokkien oikeillakin opettajilla. Harjoitteluraportinkaan kirjoittaminen ei tuntunut niin haastavalta työltä, koska kerrottavaa ja pohdittavaa olisi harjoittelun jälkeen ollut vaikka muilla jakaa!
Yksi tärkeimmistä anneista harjoittelussa oli uudenlaisen innokkuuden löytäminen yliopisto-opiskeluun. Vaikka opiskelu on suurimmalta osaltaan mukavaa, tuntuu se välillä karkaavan liian kauas todellisesta kouluelämästä. Harjoittelun aikana muistui taas kirkkaasti mieleen, miksi alunperin opettajaksi haluttiin ja kuinka paljon sitä haluaa edelleen!
Jonna ja Laura
