Eräs syyskuinen perjantai

Tällainen oli perjantai 28. syyskuuta.

Aamulla herätys tarpeeksi aikaisin, jotta ehdin keithäyttää kahvit ja istuskella koneella pään herätessä uuteen päivään. Kouluun meno on vasta kymmeneltä, joten aamun muutaman ylimääräisen hetken päätän viettää professori Siljanderin parissa eli lukien kasvatustieteen peruskurssin tenttiin. Hieman saan jopa luettua, mistä olen ylpeä. Luennoilla asiat menivät totaalisesti yli hilseen, joten tenttikirjan sivuilla eteenpäin pääseminen on minulle todellinen ylpeyden aihe. 

Kun kirjaimet alkaa hyppiä silmille, päätän mennä koululle aikaisemmin ja käydä rämpyttämässä kitaraa eilisen kitaratunnin innostamana. Heitän kamppeet niskaan ja tukan ponnarille. Tänä päivänä ei viitsi ulkoasuun juuri panostaa, sillä iltapäivällä on luvassa ulkoilua. Koululla painun kitaran kanssa soittohuoneeseen ja vasta-alkajan innostuksella kielet saavat kyytiä.

Kymmenen jäljistä etsin ryhmäläiseni ja istuskelemme kahvilassa aikaa. Matematiikan didaktiikan tunnilla meidät jaetaan pöytäryhmiin ja eteemme saamme kymmenjärjestelmävälineet. Niiden avulla alamme ratkaista alakoulun laskuja keskustellen samalla siitä, miten laskut olisi helpointa selittää. Perjantaifiilis on käsinkosketeltava - silmät luppasten ja haukotellen sinnittelemme hereillä.

Tunnin loputtua lähdemme polkemaan Jonnan kämpille nopeaan vaatteitten vaihtoon. Luvassa on liikunnan sivuaineopiskelijoiden meille järjestämää Seikkailuliikuntaa puistossa eikä ylimääräistä aikaa ole. Puistoon päästyämme meitä on vastassa alkuasukkaiden joukko, joka jakaa meidät ryhmiin. Kymmenen hengen ryhmissä rupeamme seuraamaan saamamme kartan ohjeita.

Parin tunnin aikana täytämme viinipullon jokivedellä käsiä käyttämättä, läpäisemme hämähäkinverkon, ylitämme piraijajoen muutaman pullokorin avulla ja ratkaisemme useammankin pulmatehtävän. Jo tuttuakin tutummaksi käyneestä tihkusateesta huolimatta naurua riittää ja luottamus omaan ryhmään kasvaa. Tajuan taas, kuinka mahtaviin ihmisiin mulla on etuoikeus tutustua.

Piirräpä neljä suoraa, jotka kulkis jokasen tertun kautta.

                                                                                                                                                                                             






Laura

Suunnistusta a´la fuksit

Koulunalotusviikot oli täynnä tekemistä. Tässä vaiheessa syksyä menot keskiviikkoiltaisin alkaa jo pikkuhiljaa hidastua, ellei sitten itse hommaa tekemistä (kuten me). Kaikenmaailman pippaloita kyllä löytyy vaikka joka päivälle, jos vaan innostusta riittää ja taloustilanne antaa myöten. Jo ensimmäisenä päivänä meidän käskettiin vilkuilla yliopiston ilmoitustauluja joka päivä ja sitä ollaan kyllä noudatettu. Huono(hko) puoli tässä on se, että silmät jotenkin kummasti tarttuu aina bileilmoituksiin.

Vaikka ei mikään bilehirmu olisikaan, Fuksisuunnistukseen kannattaa EHDOTTOMASTI osallistua. Ajatuksena on siis tutustuttaa fuksit uuteen yliopistokaupunkiinsa. Jokainen ryhmä suunnittelee itselleen teeman ja mätsää sitten pukeutumisensa ja yleisen habituksensa tähän teemaan sopivaksi. Tänä vuonna nähtiin muun muassa miimikoita, Leena Hefnereitä ja vanhoja kunnon nörttejä. Paras vaihe onkin sitten ilta, jolloin satakunta tulevaa luokanopettajaa heiluu kaupungilla mitä erilaisempien tehtävien parissa.

Fuksisuunnistusillan aikana meijän ryhmä muun muassa loi maailman uskomattomimman näytelmän, selitti mielenkiintosia sanoja pantomiimityyliin ja pyöri päänsä pyörälle tukkihumalassa.

Ja koska kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

Kuurojen hallitus eli miimikkojen ryhmä

Laura

Ryhmässä tekemistä

Yhdet tärkeimmistä taidoista luokanopettajakoulutuksessa ovat ryhmätyötaidot ja sosiaalisuus. Heti ensimmäisenä päivänä meidät jaettiin pienryhmiin. Näiden kahdenkymmenen tyypin kanssa vietetään varsinkin pari ensimmäistä opiskeluvuotta aika tiiviisti yhdessä, joten ryhmäytyminen alusta asti on melkoisen tärkeää.

Jo ensimmäisen kuukauden (hyvänen aika, KUUKAUDEN!) aikana ryhmä- ja paritöitä on tehty enemmän kuin mie olen koko ikäni aikana tehnyt. Luennoilla saatetaan keskustella uppo-outojen kurssilaisten kanssa luennon aiheesta riippuen esimerkiksi iPadien käytöstä koululuokassa tai liikuntavälineiden "ostopakosta". Musiikin tunneilla räpelletään viidessä minuutissa kasaan neljän hengen bändi triangeleineen ja rytmimunineen. Ja pienryhmätunneilla annetut kotitehtävätkin ovat paljolti ryhmä- tai paritöitä.


Ensimmäisenä suurempana ryhmätyönä taiteilimme kasaan Matin ja Tepon.

Tässä Teppo.

Tarkotuksena oli siis kyhätä ryhmissä matikkarasti Tietomaan matikkapäiville. Meidän ryhmän aiheena oli Mittaaminen ja suurina taiteilijasieluina (hah!) askarrella paukautimme kaksi jäbää, joiden mittoja lapset saivat arvuutella ja mittailla. Parin tunnin rastinpidon aikana hämmästyin, kuinka tarkkoja arvauksia lapsilta tuli. Eräskin pikkupoika arvasi sekä Matin että Tepon pituudet sentilleen. (Ja selvyyden vuoksi: Tepon pituus 120 senttiä ja Matin huimat 185 senttiä.)

Matti on pitkä mies.

Laura

ps.

Ryhmätyökaverit kehittävän harrastuksen parissa.

Muistoja muistoja...

Ihania muistoja sekä tietoa menneestä keväästä ja kesästä, jolloin tästä unelmasta tuli totta :)

VAKAVA-aineisto ilmestyi 27.3.2012 ja koe oli 8.5.2012. Lukuaika ei ole kovinkaan pitkä, mutta aikataulutuksella sekä lukusuunnitelmalla artikkelit saa kyllä hyvin päntättyä päähän. Tein itselleni jääkaapin oveen tarkan lukusuunnitelman, jonka avulla jäsensin lukemistani. Toiset taas eivät tarvitse minkäänlaista aikataulutusta; jokainen on tässä suhteessa erilainen ja lukee kuten parhaimmalta tuntuu :)

Kerron kuitenkin hieman omasta luku-urakastani! Julkaisupäivänä luin aineiston ensimmäiseksi kokonaan läpi samalla muistiinpanoja tehden. Seuraavaksi keskityin jokaiseen artikkeliin noin muutaman päivän ajan kerrallaan ja kirjoitin niistä tietokoneella itselleni tarkkoja kysymyksiä. Tämän jälkeen pystyin lukemaan pelkästään muistiinpanojani sekä pyysin kihlattuani kyselemään tekemiäni kysymyksiä. Kulutin aineiston parissa päivittäin noin kolme tuntia ja viimeisten viikkojen aikana artikkelit alkoivat kyllä pursuta korvista ulos! Lukuaika oli minulle siis oikein riittävä. Sain avoimen opinnot suoritettua juuri ennen aineiston julkaisemista eikä lukeminen tapahtunut esimerkiksi koulun tai työn ohessa, jolloin sain onnekseni keskittyä kokonaan pelkkään lukemiseen.

VAKAVA-kokeen tulokset julkaistiin 24.5.2012, joka on ollut elämäni toiseksi jännittävin päivä! Järjettömän pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen oma nimi löytyi netissä julkaistusta listasta, jossa ilmoitettiin haastatteluun pääsystä. Pian myös postilaatikosta tupsahti kirje, jossa kerrottiin kokeen pistemäärä sekä ohjeet jatkoa varten.

Haastattelussa oli kaksi haastattelijaa ja se kesti omalla kohdallani noin 25 minuuttia. Haastattelijat kyselivät peruskysymyksiä: Miksi haen luokanopettajaksi, miksi olisin hyvä opettaja ynnä muuta. Lopuksi kuuntelimme nauhalta kertomuksen pojasta, jonka jälkeen minun piti kertoa opettajan näkökulmasta mitä sellaisessa tilanteessa tekisin. Lyhykäisyydessään tarinan poika oli saanut perheessään aina kaiken mitä oli halunnut ja esimerkiksi häviäminen oli hänelle vaikeaa. Pojalla oli myös hankaluuksia keskittyä ja oppiminen takkusi.

Haastattelun jälkeen alkoi piinaava tulosten odottaminen... Tulokset julkaistiin 28.6.2012 kello 8.00. Sydämeni ei ole varmasti koskaan hakannut niin lujaa, kun avasin yliopiston nettisivuilta linkkiä, jossa hyväksyttyjen nimet kerrottiin! Ja mikä ilo ja riemu siitä syntyikään, kun näki oman nimensä listassa :) Päivä oli jännittävin sekä yksi onnellisimmista elämässäni. En meinannut millään uskoa, että pääsin kouluun ja avasin linkkiä yhä uudelleen ja uudelleen katsoen onko nimeni tosiaan listassa. Lopulta siihen oli pakko uskoa, kun hyväksymiskirje Oulun yliopistolta saapui puolenpäivän aikaan.


Kirjoittaessani tätä tekstiä, hymy nousee vieläkin kasvoille; kouluun pääseminen ja vielä sellaiselle alalle, josta on aina unelmoinut, tuntuu edelleenkin mahottoman mahtavalle :)

Jonna

Tästä se alkaa!

Kuukausi sitten aloitimma luokanopettajaksi opiskelun Oulun yliopistossa. Ensimmäinen tieto- ja viestintätekniikan luento aiheutti aluksi pelkästään järkytystä, mutta pian sen jälkeen alkoi meidän mielissä kyteä ajatus yhteisestä blogista. Miettiessämme hakemista luokanopettajakoulutukseen olisimme itse kaipailleet tietoa siitä, millaista luokanopettajaksi opiskelu tosiasiassa on. Toivottavasti tästä blogista on nyt hyötyä jollekin muulle miedän kaltaiselle!

Näin alkuun pientä esittelyä meistä molemmista.

Minä olen Jonna. 20-vuotias, alun perin Haapajärveltä kotoisin. Olen kuitenkin asustellut Oulussa hieman yli neljä vuotta kihlattuni kanssa. Kirjoitin ylioppilaaksi Kastellin lukiosta keväällä 2011 ja välivuoden vietin Oulun avoimessa yliopistossa kasvatustieteen perusopintoja opiskellen. Luokanopettajaksi olen halunnut niin kauan kuin vain muistan, joten jatko-opiskelupaikan miettiminen lukion jälkeen ei ollut minulle vaikeaa. Oulun laaja-alainen luokanopettajakoulutus oli minulle selvä ykkösvalinta, enkä muille paikkakunnille kevään haussa edes hakenut. I <3 OULU.

Luonteeltani olen tarkka, reipas ja selkeät mielipiteet omaava neitonen. Rakastan aurajuustoa ja lempparikaramelli on Omar! Perheeseeni kuuluu kaksi ihanaa isosiskoa, maailman parhaimmat isi ja äiti sekä rakas löllykkäkoira Patu. Tykkään sisustamisesta, laulamisesta, tanssilattialla huolettomasti tanssimisesta sekä monipuolisesta liikunnasta. Olen 158cm pitkä (6cm Lauraa pidempi!) ja kengänkokoni on 35. Makoisat unenlahjat ja hurtti huumorintaju kuvaavat minua paremmin kuin hyvin :) Olen optimisti ja pyrin tuomaan kaikista asioista niiden hyvät puolet esiin. Koulun suhteen tunnen olevani oikeassa paikassa; tämä on juuri se mitä haluan tulevaisuudessa tehdä.

Tässä on 19-vuotias Laura, joka muutti Sodankylästä isolle kirkolle noin kuukausi sitten. Viime kevään lopussa painoin valkoisen lakin päähän ja aloin ensimmäisen kerran miettiä, mihin olin oikeastaan hakenut jatko-opintoihin. Ja oikealtahan se tuntui edelleen. Luokanopettajaksi olen halunnut melko lailla koko elämäni ajan, vaikka moneen kertaan olen asian kieltänytkin. Luokanopettajan hommaa kun on tullut seurattua melko tiiviisti äidin ja kummitädin kautta.

Kuten Jonna jo ehti mainitakin, melkoinen tappi olen. Puolentoista metrin pituus menee rikki juuri ja juuri. Paljon ääntä tästä tapista kuitenkin lähtee, ja tykkäänkin älyttömästi laulamisesta ja näyttelemisestä. Ja nauramisesta. En tulekaan hetkeäkään toimeen huumorintajuttomien tyypien kanssa! Siksikin tämä koulu on minulle perfecto - jo parissa viikossa tielleni on sattunut uskomattoman monia loistavan hauskoja tyyppejä ja tilanteita! 

Jonna & Laura