lauantai 22. syyskuuta 2012

Tästä se alkaa!

Kuukausi sitten aloitimma luokanopettajaksi opiskelun Oulun yliopistossa. Ensimmäinen tieto- ja viestintätekniikan luento aiheutti aluksi pelkästään järkytystä, mutta pian sen jälkeen alkoi meidän mielissä kyteä ajatus yhteisestä blogista. Miettiessämme hakemista luokanopettajakoulutukseen olisimme itse kaipailleet tietoa siitä, millaista luokanopettajaksi opiskelu tosiasiassa on. Toivottavasti tästä blogista on nyt hyötyä jollekin muulle miedän kaltaiselle!

Näin alkuun pientä esittelyä meistä molemmista.

Minä olen Jonna. 20-vuotias, alun perin Haapajärveltä kotoisin. Olen kuitenkin asustellut Oulussa hieman yli neljä vuotta kihlattuni kanssa. Kirjoitin ylioppilaaksi Kastellin lukiosta keväällä 2011 ja välivuoden vietin Oulun avoimessa yliopistossa kasvatustieteen perusopintoja opiskellen. Luokanopettajaksi olen halunnut niin kauan kuin vain muistan, joten jatko-opiskelupaikan miettiminen lukion jälkeen ei ollut minulle vaikeaa. Oulun laaja-alainen luokanopettajakoulutus oli minulle selvä ykkösvalinta, enkä muille paikkakunnille kevään haussa edes hakenut. I <3 OULU.

Luonteeltani olen tarkka, reipas ja selkeät mielipiteet omaava neitonen. Rakastan aurajuustoa ja lempparikaramelli on Omar! Perheeseeni kuuluu kaksi ihanaa isosiskoa, maailman parhaimmat isi ja äiti sekä rakas löllykkäkoira Patu. Tykkään sisustamisesta, laulamisesta, tanssilattialla huolettomasti tanssimisesta sekä monipuolisesta liikunnasta. Olen 158cm pitkä (6cm Lauraa pidempi!) ja kengänkokoni on 35. Makoisat unenlahjat ja hurtti huumorintaju kuvaavat minua paremmin kuin hyvin :) Olen optimisti ja pyrin tuomaan kaikista asioista niiden hyvät puolet esiin. Koulun suhteen tunnen olevani oikeassa paikassa; tämä on juuri se mitä haluan tulevaisuudessa tehdä.


Tässä on 19-vuotias Laura, joka muutti Sodankylästä isolle kirkolle noin kuukausi sitten. Viime kevään lopussa painoin valkoisen lakin päähän ja aloin ensimmäisen kerran miettiä, mihin olin oikeastaan hakenut jatko-opintoihin. Ja oikealtahan se tuntui edelleen. Luokanopettajaksi olen halunnut melko lailla koko elämäni ajan, vaikka moneen kertaan olen asian kieltänytkin. Luokanopettajan hommaa kun on tullut seurattua melko tiiviisti äidin ja kummitädin kautta.

Kuten Jonna jo ehti mainitakin, melkoinen tappi olen. Puolentoista metrin pituus menee rikki juuri ja juuri. Paljon ääntä tästä tapista kuitenkin lähtee, ja tykkäänkin älyttömästi laulamisesta ja näyttelemisestä. Ja nauramisesta. En tulekaan hetkeäkään toimeen huumorintajuttomien tyypien kanssa! Siksikin tämä koulu on minulle perfecto - jo parissa viikossa tielleni on sattunut uskomattoman monia loistavan hauskoja tyyppejä ja tilanteita! 

Jonna & Laura

6 kommenttia:

  1. Hyvä tytöt! Vallan mainioita opettajan alkuja olette. Optimismia ja huumorintajua tulevassa työssänne tarvitaan rautaisten hermojen ja tilanneälyn lisäksi. Onnea opiskeluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Kyllä on ainakin vielä hymy herkässä:)

      Laura

      Poista
  2. Hei! Tämä on varmasti nyt aika kummassa paikassa, mutta kommasin nyt tänne teidän ensimmäiseen postaukseen (: Haluaisin luokanopettajaksi ja olen nyt kirjoittamassa keväällä ylioppilaaksi ja minua kiinnostaisi juurikin Oulu. Kysyisinpä vain, että millaiset paperit kirjoititte ylppäreistä, sillä olisi mukava tietää minkälaisilla on Ouluun päästy! Kiitoksia ja anteeksi oudosta paikasta! Bloginne on loistava! Terveisin Toiveikas abiturientti

    VastaaPoista
  3. Minä kirjoitin semmoiset M:n paperit ja Laura kirjoitti E:n paperit :) Kirjoituksia ja papereita ei kannata liikaa ressata, sillä ylioppilastodistuksella ei kovinkaan suurta merkitystä luokanopettajakoulutukseen hakiessa ole.

    Ylioppilastodistus nousee esiin vasta tällaisessa tilanteessa:

    ”Kahden tai useamman henkilön saadessa saman pistemäärän ratkaistaan heidän sijoittumisensa seuraavien kriteerien perusteella: 1. soveltuvuuskoe, 2. ylioppilastutkinnon äidinkielen arvosana ja 3. ylioppilastutkinnon matematiikan arvosana.”

    Tsemppiä sinulle kirjoituksiin ja kevään haku-urakkaan :)

    VastaaPoista
  4. Niin kiva tää teijän blogi, hauska löytö :) Ja varmasti hurjasti apua monelle OKLään hakevalle, ois itekin kaipaillu jatko-opintoja miettiessä. Teidän vika, että koukutuin lukemaan melkeen koko blogin läpi kerralla..;) Oli huippu kelata mennyt opiskeluvuosi, onhan meillä maailman lysmäkkäintä!!
    -heidi

    VastaaPoista
  5. Kiva, että löysit! ;) Voisi tässä itsekin katsella läpi, mitä kaikkea sitä onkaan kerinnyt tapahtua!

    VastaaPoista