lauantai 29. syyskuuta 2012

Suunnistusta a´la fuksit

Koulunalotusviikot oli täynnä tekemistä. Tässä vaiheessa syksyä menot keskiviikkoiltaisin alkaa jo pikkuhiljaa hidastua, ellei sitten itse hommaa tekemistä (kuten me). Kaikenmaailman pippaloita kyllä löytyy vaikka joka päivälle, jos vaan innostusta riittää ja taloustilanne antaa myöten. Jo ensimmäisenä päivänä meidän käskettiin vilkuilla yliopiston ilmoitustauluja joka päivä ja sitä ollaan kyllä noudatettu. Huono(hko) puoli tässä on se, että silmät jotenkin kummasti tarttuu aina bileilmoituksiin.

Vaikka ei mikään bilehirmu olisikaan, Fuksisuunnistukseen kannattaa EHDOTTOMASTI osallistua. Ajatuksena on siis tutustuttaa fuksit uuteen yliopistokaupunkiinsa. Jokainen ryhmä suunnittelee itselleen teeman ja mätsää sitten pukeutumisensa ja yleisen habituksensa tähän teemaan sopivaksi. Tänä vuonna nähtiin muun muassa miimikoita, Leena Hefnereitä ja vanhoja kunnon nörttejä. Paras vaihe onkin sitten ilta, jolloin satakunta tulevaa luokanopettajaa heiluu kaupungilla mitä erilaisempien tehtävien parissa.

Fuksisuunnistusillan aikana meijän ryhmä muun muassa loi maailman uskomattomimman näytelmän, selitti mielenkiintosia sanoja pantomiimityyliin ja pyöri päänsä pyörälle tukkihumalassa.

Ja koska kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...
Kuurojen hallitus eli miimikkojen ryhmä







Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti