sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ja muuta kuin koulua...

Koska kiireisiin on kuulunut muutakin kuin pelkkää koulussa kulkemista, olisi kai hyvä kertoilla vähän niistä muistakin kiireistä!


Koulun alkajaisiksi meidät jaettiin pienryhmiin ja jokainen ryhmä sai kaksi omakseen kaksi tutoria. Tutorit ovat muun muassa pitäneet meille pienryhmäohjaustunteja, joilla ollaan leikitty, jaettu iloja ja suruja sekä käyty läpi ihan oikeitakin kouluasioita. Pienryhmäohjaus päättyi tässä muutama viikko takaperin, jonka kunniaksi järjestettiin sitten ihan kunnolliset päättärit.
Yksi keskiviikkoilta sitten pyörähdimme porukalla keilahallille, jossa tunnin ajan saimme verestää keilaustaitoja. Tai jos niitä taitoja nyt sitten oli. Miekin ensimmäistä kertaa elämässäni keilahallille jalallani astuin! Ja aloittelijan tuurilla voitin tietenkin ensimmäisen erän (ja hävisin railakkaasti kaikki loput...). Mutta älyttömän onnellinen olin siitä, että rännisuojuksia en tarvinnut!

Rankan keilaussession jälkeen mentiin ahtamaan itsemme täyteen Amarillon herkkuja. Nam nam! Pientä väsymystä saattoi olla ilmassa kuuen tunnin koulupäivän jäljistä, minkä kyllä juttujen tasosta huomasi. Onneksi sitä ollaan niin hiljaisia, että kukaan ei varmasti mitään meidän jutuista kuullut...

Iltahan ei tähän vielä päättynyt. Innokkaimmat meistä lähtivät vielä jatkamaan erääseen nimeltä mainitsemattomaan illanistumispleissiin, jossa kaikki kýnnelle kyenneet luokanopettajaopiskelijat sinä iltana hilluivat. Kyseessä siis yleiset pienryhmäohjauksen päättäjäiset. Saunat ja muut pakolliset seuraleikit oli jo meidän tulemaksi ehditty leikkiä, mutta meno ei siitä hidastunut. Twisteri taisi kulua sen illan aikana puhki - kuten taisivat myös karaokemikit ja allekirjoittaneen äänihuulet.

Laura

P.S. Tänä torstaina juhlittiin OLOn ensimmäisiä sitsejä! Näin sunnuntaina olo alkaa pikkuhiljaa palautua normaaliksi. Kuvamateriaalia saatuamme niistä lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti