lauantai 8. joulukuuta 2012

Kaapittelua

Teknisen työn oikeat harjoituskerrat alkavat olla lopuillaan, mutta minun työni ei kyllä. Onneksi puukässän opettaja ymmärtää meitä saamattomia sahaajia ja lupasi työskentelyaikaa vielä tammikuullekin. Näin saatiin lisäaikaa myös joululomailulle. Viimeisellä kouluviikolla näet olisi ollut pelkästään yksi teknisen tunti, minkä siirryttyä tammikuulle lomakin alkaa melkein viikkoa etukäteen!

Työn alla olevassa kaapissani on tällä hetkellä kaikki osaset kyllä valmiina, mutta osa pintakäsittelyistä tekemättä. Lisäksi oveen tekemäni liimalevy aiheuttaa harmaita hiuksia (ihan oikiastikki...), koska se vääntyilee ja kääntyilee päivittäin uusiin suuntiin ja ulottuvuuksiin. Oiko- ja tasohöylä ovat olleet ahkerassa käytössä, mutta epätoivo on jo meinannut iskeä. Työnohjaajakin vain sanoi, että tämmöisiä näistä liimalevyistä ruukaa tulla. No, onko sitä järkeä sitten edes vaatia tekemään, kysyn minä? Enpäs tiedä, mitä tässä vielä keksisi ovelle tehdä... Jospa tässä itsenäisyyspäivän kotiloman aikana pölähtäisi jokin maailmanluokan idea päähän.

Syttyy se lamppu joskus minullakin.
Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti